Tp-seinajoki.fi se ei ole enää täällä. Kokeile sijaan sjk-juniorit.fi.

Nuorten jalkapallo Suomessa

Jalkapallo on noussut meillä Suomessakin todella suosituksi harrastukseksi nuorten keskuudessa ja yhä useampi nuori haaveilee mahdollisuudesta nousta ammattitason pelaajaksi. Tällä hetkellä erityisesti Pikkuhuuhkajat eli maamme alle 21-vuotiaiden nuorten jalkapallomaajoukkue on varsin kovassa nosteessa etenkin sen jälkeen kun vuonna 2009 joukkue onnistui ensimmäistä kertaa etenemään jalkapallon EM-lopputurnaukseen. Vaikka Pikkuhuuhkajat eivät aivan viimeisinä vuosina ole onnistuneet nousemaan karsinnasta lopputurnaukseen, on jalkapalloinnostus jäänyt kytemään Suomen nuorissa.

Moni nuori jalkapalloilija haaveilee pääsystä edustusjoukkueeseen, joka vaatii lujasti töitä ja tietenkin lahjakkuutta ja taitoja. Alemmissa sarjoissakin pelaa suuri joukko nuoria, mutta erityisen kunnianhimoisille nuorille pelaajille kelpaa ainoastaan paikka korkeimmalla tasolla. Tällä hetkellä lupaavimpia nuoria suomalaisia jalkapalloilijoita ovat muun muassa Benjamin Källman, Saska Saveljeff, Arttu Hoskonen, Abukar Mohamed, Anssi Suhonen, Tobias Fagerström sekä Tuure Mäntynen.

Paljon nuorten seuratoimintaa jalkapallossa

Jalkapallossa sekä pojat että tytöt ovat innostuneita pelaamaan ja suurin osa kaupungeista tarjoaakin jossain muodossa juniorijalkapalloa. Muun muassa seuraavat nuorten jalkapallojoukkueet ovat olleet viime vuosina erityisen aktiivisia:

  • FC Honka (Espoo)
  • EPS / Espoon palloseura (Espoo)
  • Ilves (Tampere)
  • HJK Juniorit (Helsinki)
  • FC Inter (Turku)
  • Tampereen Pallo-Veikot (Tampere)
  • Oulun Tarmo (Oulu)
  • HJS (Hämeenlinna)
  • JJK (Jyväskylä)
  • KuPS (Kuopio)
  • JIPPO (Joensuu)
  • Tikkurilan palloseura (Vantaa)
  • Seinäjoen Sisu (Seinäjoki)
  • Turun Weikot (Turku)
  • HyPS (Hyvinkää)
  • JyPK (Jyväskylä)

Suuria nuorten jalkapallotapahtumia

Suomessa jalkapallo herättää siinä määrin kiinnostusta nuorissa, että maassamme järjetetään monenlaisia suuria ja pieniä jalkapallotapahtumia, joissa nuoret pääsevät pelaamaan kilpatasolla. Esimerkiksi vuonna 1976 aloitettu Helsinki Cup on tällä hetkellä Euroopan kolmanneksi suurin junioripelaajille suunnattu vuosittain järjestettävä jalkapalloturnaus, jossa toisistaan ottavat mittaa eri sarjoissa 6-17-vuotiaat lapset ja nuoret. Turnaukseen osallistuu nuoria jalkapalloilijoita sadoissa joukkeissa niin eri puolilta Suomea kuin myös maailmaa.

 

 
Kotimainen jalkapallo alkaa nostamaan päätään pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Hae pafilta bonus, ja voit hakea vedonlyönnistä lisää jännitettävää sen seuraamiseen.

Laadukas proteiinipatukka jalkapalloilijan treenikassiin

Jalkapallossa menestyminen vaatii uhrauksia ja kovaa työtä. Kiire on usein niin kova, että voi olla vaikeaa ehtiä syödä - puhumattakaan siitä, että ehtisi valmistaa terveellisiä aterioita kotona. Tällaisessa tilanteessa laadukas proteiinipatukka on oivallinen lisä jalkapalloilijan treenikassiin. Patukka ei paina kassissa paljoa eli se kulkee näppärästi mukana treeneissä ja harjoitteluleireillä, mutta se antaa juuri sopivasti energiaa juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Mukaan harkkoihin kannattaa valita mahdollisimman laadukkaita proteiinipatukoita, jotta niistä saa itselleen suurimman mahdollisen hyödyn. Myös patukan makuun kannattaa kiinnittää huomiota, sillä parhaimmillaan proteiinipatukat ovat niin herkullisia, että niillä voi jopa taltuttaa usein väsyneenä vaivaavaa makean nälkää.